Georgialainen Avtandil Varsimashvilin sovitus ja ohjaus häikäisevät kaunaudellaan. Tulkinta näytelmän sisällöstä syntyi vasta ankaran pohdiskelun jälkeen.
Tarvitaan seitsemän katosta ylösalaisin riippuvaa sateenvarjoa, muutama pisara vettä, pitsiverhot, joitakin tarkoin harkittuja esineitä, venäjänsinistä, tuulikone ja tuo ihmeellinen pyöröovi. Georgialainen Avtandil Varsimashvili otti yleisön pihteihinsä jo ennen kuin näytelmä ehtii alkaa. Hän on tilan ja liikkeen mestari, elokuvien mies.
Esityksen kuori koostui kauniista lavastuksesta, valaistuksesta ja viimeisen päälle mietitystä puvustuksesta. Muodon näytelmälle antoivat kepeä musiikki ja komedialle tyypillinen nopeatempoinen rytmi. Yhdessä nämä eri osat melkein peittivät alleen Fjodor Dostojevskin novellin tarinan raakuuden. Varsimashvili teki hämmentävällä tavalla näkyväksi Dostojevskin novellin sisäiset jännitteet.
Sami Lanki oli erinomainen toisaalta tunneköyhän ja toisaalta ihmisenä hauraan panttilainaajan roolissa. Hänelle ominainen eleetön tapa näytellä toimi tässä roolissa loistavasti.
Liisa Sofia Pöntinen nosti karsimallaan tarinan nuoren tytön näyttämön hahmoksi vaikka itse tarina on kirjoitettu korostetusti miehen näkökulmasta. Pöntisen tulkitsemana teinitytön kapinassa mahdottomia olosuhteita vastaan oli uskottavuutta. Hahmo oli raivokas ja sydäntä särkevän haavoittuva.
Marja-Liisa Ketola teki vahavat sivuroolit palvelijattarena ja everstin leskenä, joka toi miehensä pistoolin kaniin panttilainaamoon.
Lappeenrannan kaupunginteatterin Dostojevski.fi oli raikkaasti erilainen. Se on myös näytelmä, jonka tematiikka jäi vaivaamaan minua oikein toden teolla.
Etelä-Saimaan haastattelussa Varsimashvili kertoi, että tähän novelliin kiteytyvät Dostojevskin koko kirjallisen tuotannon keskeiset ajatukset. Voi olla. Ainakin minua on aikaisemminkin askarruttanut se, mitä ihmettä Dostojevskilla oikein oli kaikkia kanikonttorin pitäjiä vastaa?
Samaa kysymystä ovat pohtineet myös monet muut Varimashvilin ikätoverit. Esimerkiksi Kristian Smedsin Dostojevskin Rikoksen ja rangaistuksen teemoista kirjoittaman Sad Songs from Heart of Europe käsittelee samoja alistamisen ja uhrautumisen teemoja, samoin Mikko Roihan alun perin Berliinissä suomalaisten näyttelijöiden kanssa tekemä Minna Canthin näytelmä Sylvi.
Dostojevskin Lempeä luonne novellissa mies hankkii ensin panttilainaamon pitäjänä huomattavan omaisuuden ja nai sitten taloudellisesti turvattomasta tytöstä itsellensä lapsivaimon ollakseen vihdoin rakastettu ja onnellinen. Canthin Sylvissä lähtökohta on ehkä vielä astetta raadollisempi, vanha mies ottaa vaimokseen oman kasvattityttärensä.
Rikoksen ja rangaistuksen rapajuopon isän tytär Sonja ajautuu prostituoiduksi elättääkseen pienemmät sisarensa ja rahoittaakseen pakon edessä myös isänsä juomisen.
Meitä lapsivaimoa himoitsevat äijänkäppänät kuvottavat. Italian ex-pääministeristä Silvio Berlusconista bunga bunga –juhlista on tullut tällaisen elostelun moderni symboli.
Canthin ja Dostojevskin elinaikoina porvarillinen moraalikoodi oli toki hieman toisenlainen kuin nyt. Miehen piti ensin ansaita kunnon toimeentulo, saada jalat oman pöydän alle, ennen kuin naimapuuhin oli lupa ryhtyä. Näissä ansaintapuuhissa kului yleensä miehen nuoruus ja osa keski-iästäkin. Se vaati ihmissuhteiden puolella veronsa. Tuolta ajalta periytyvä kaksinaismoraali elää meissä itse asiassa edelleen hyvin sitkeästi.
Varismashvili, Smeds, Roiha ja kumppanit eivät kuitenkaan vain peilaa näistä kaksinaismoraalin moderneja muotoja, vaan näissä tarinoissa mennään aivan peruskysymysten äärelle: mitä me tarkoittamme, kun me puhumme vapaudesta, rakkaudesta, tasa-arvosta ja yksilön itsemääräämisoikeudesta?
Aikuinen käyttää hyväksi lasta, rikas köyhää ja juoppo kaikkia läheisiään. Miesten ja naisten välisissä suhteissa nämä kaikki riiston, nöyryyttämisen ja alistamisen muodot ovat edelleen arkipäivää suuressa osassa maailmaa. Kun erinomaisesti roolinsa sisäistänyt Lanki ylisti näyttämöllä eriarvoisuuden ihanuutta, oli melkein pakko nauraa näytelmän vakavuudesta huolimatta. Mieleen tulivat väkisinkin suomalaisen epätasa-arvon äänekkäimmät ja näkyvimmät apostolit.
Dostojevskin novellin nuori nainen, melkein lapsi vielä, tapaa itsensä heittäytymällä ulos ikkunasta. Canthin Sylvi yrittää päästä elämänsä umpikujasta rakastumalla nuoreen mieheen. Lopulta myös hän yrittää itsemurhaa, mutta onnistuu vahingossa myrkyttämään hengiltä miehensä, mikä osoittaa ainakin sen, että kyllä mies- ja naisnäkökulmalla oli eroa jo sata vuotta sitten.
No toisaalta todellisuus on aina tarua ihmeellisempää. Canth sai idean teatteriskandaalin aiheuttaneeseen näytelmäänsä miehensä myrkyttäneen naisen oikeusjutusta.
Mitään yksiselitteisiä vastauksia näihin näytelmien suuriin eettisiin kysymyksiin on tietenkin mahdoton antaa. Ne ovat ikuisia aiheita myös taiteessa. Me emme yleensä kyseenalaista oikeuttamme tyydyttää omia tarpeitamme ja mielihalujamme. Yhteisön tasolla näistä tarpeista ja mielihaluista syntyvät ne parjatut markkinavoimat.
Mutta kuuluuko esimerkiksi kypsään ikään ehtineen miehen tai naisen perustavaa laatua oleva tarve tuntea itsensä rakastetuksi ja arvokkaaksi tähän samaan mielihalujen sarjaan?
Varsimashvilin ohjauksia on nähty aikaisemmin Lappeenrannassa ja Imatralla festivaaleilla. Mustan ja Valkoisen teatterifestivaalilla georgialainen Liberty Theatre esitti vuonna 2013 hänen ohjauksensa Kaunis georgialainen nainen.
