Lappeenrannan kaupunginteatterin tragikomediassa traaginen ja koominen eivät kohtaa

kuin
Yksi Anna Krogeruksen näytelmän hahmoista on Sortavalan evakko Taimi, jota näyttelee Jussi Johnsson. Myös näytelmän kantaesityksessä Kajaanissa rooli oli miehitetty. Siellä Taimia näytteli Juha Häkkänen. Taustalla naäytelmän sudanilainen maahanmuuttaja Adam, jota näyttelee Seppo Merviä. Kuva Ari Nakari/Lappeenrannan kaupunginteatteri.

Näytelmäkirjailija Anna Krogeruksen Kuin ensimmäistä päivää kantaesitettiin Kajaanin kaupunginteatterissa syksyllä 2007. Sen jälkeen Krogeruksen näytelmään ovat tarttuneet sekä ammattiteatterit että teatterin harrastajat. Näytelmä on ollut muun muassa Kotkan Kaupunginteatterin ja Kouvolan Teatterin ohjelmistossa.

Kuin ensimmäistä päivää on ollut iso hitti, mikä ei ole aivan tavallista uusien suomalaisten näytelmien kohdalla edelleenkään. Hoivakotiin sijoitettu näytelmä ei siten ole huono valinta myöskään Lappeenrannan kaupunginteatterin uuden teatteritalon ohjelmistoon, kun tietää lappeenrantalaisen teatteriyleisön ikäprofiilin.

Valitettavasti Lappeenrannan kaupunginteatterin tulkinta Krogeruksen yhteiskunnallisesti kantaa ottavasta tekstistä on kovin ponneton. Teatterin verkkosivuilla kerrotaan, että näytelmä on tragikomedia. Iiris Rannion debyytissä kaupunginteatterin ohjaajana traaginen ja koominen eivät kohtaa.

Samuli Hallan lavastus tarjoaa komeat puitteet Krogeruksen näytelmälle. Teräsovisten kaapien rivistö antaa mahdollisuuden hienojen näyttämökuvien rakentamiseen. Kiiltävä teräs kertoo katsojalle jo ensi silmäyksellä, ettei Krogeruksen tarinan hoivakoti Lepola ole mikään koti, vaan epäinhimillinen tehotuotantoyksikkö, jossa jokaisen tuotannontekijän kustannukset on tarkkaan laskettu.

Rannio ei kuitenkaan uskalla työryhmineen viedä tätä lähestymiskulmaa loppuun asti. Näyttämölle on haluttu tuoda myös jotakin tuttua ja tuvallista. Kompromissien takia näyttämötilan käyttö ei ole täysin hallittua. Siirtymät kohtauksesta toiseen olivat usein luvattoman kömpelöitä eikä näyttämön pimentäminen sisääntulojen ajaksi ainakaan parantanut asiaa.

Hiljaisuus ei puhuttele silloin, kun hiljaisen hetken vaatimaa tunnetilaa ei saavuteta. Vaikka Krogerukset näytelmä on tehotalouden kritiikki, kyllä teatterisakin pitäisi pyrkiä jonkinlaiseen ekonomiaan myös ajankäytössä.

Pahin ongelma perjantaina näkemässäni esityksessä liittyi kohtausten ajoitukseen. Kehittelyt ja iskut eivät menneet paikalleen, koska näyttämötila ei ollut näyttelijöiden hallussa. Monta kertaa tuntui siltä, että se teatterin neljäs seinä nousi ajoittain myös roolejaan esittäneiden näyttelijöiden välillä.

Ainakin katsojan kannalta se teatterin tärkein elementti, tunne läsnäolosta ja vuorovaikutuksesta jäi kovin vaisuksi. Vaikka Krogeruksen tarina suomalaisten vanhainkotien arjesta on vaikuttava, teatteri on myös vaativa tekniikkalaji. Nyt näyttelijät olivat usein aivan hukassa rooliensa kanssa.

Näytelmän tiedoissa ei kerrota, kenen käsialaa Krogeruksen näytelmän sovitus on. Näytelmää on joka tapauksessa pyritty tarmokkaasti paikallistamaan Lappeenrantaan ja Etelä-Karjalaan. Tämä on ihan ok. Vähän outoa oli sen sijaan se, että yhtä keskeistä kohtausta, jossa hoivakodin työntekijät bilettävät kaivosinsinöörien kanssa ei ole paikallistettu.

Talvivaaran symbolimerkitys oli aivan eri vuonna 2007, jolloin näytelmä kantaesitettiin Kainuun pääkaupungissa Kajaanissa, kuin nyt. Tästä kirjoittamien on tietysti lillukanvarsiin menemistä, mutta minulle jo tämä yksityiskohta kertoi, etteivät Lappeenrannan version tekijät ole ehkä ajatelleet näytelmän sisältöä ja rakennetta ihan loppuun asti.

Kuin ensimmäistä päivää oli ensimmäinen näytelmä, jota olen käynyt katsomassa Lappeenrannan uudessa teatteritalossa. Katsoin sitä voimistuvan epäuskon vallassa. Hyvä ystäväni, jonka kanssa jaoin esityksen aiheuttamat tunnekokemukset, ehdotti minulle, etten tällä kertaa kirjoittaisi näkemästäni ja kokemastani mitään.

Uuden teatterin ensimmäisen näytelmän Mummon jätin suosiolla väliin ja Kolmen pennin ooppera jäi näkemättä esitysten peruuntumisen takia.

Uusi teatteritalo tarjoaa joka tapauksessa ainakin periaatteessa upeat puitteet taiteen tekemiselle. Pidin kovasti lämpiön ja suuren näyttämön askeettisen karusta interiööristä. Tosin yleisötilojen toimivuudesta ei saanut kovin tarkkaa kuvaa, koska näytelmää oli katsomassa kaksi viikkoa ensi-illan jälkeen aika vähän katsojia.

Suuren näyttämön koko on tietysti iso haaste teatterin tekijöille. Ilmeisesti myös Ranniolla ja kumppaneilla on ollut omat epäilynsä Kuin ensimmäistä päivää näytelmän kohdalla tilan hallinnasta, koska kahteen etummaisen penkkiriviin ei myydä lippuja.