Pitää varmaan aloittaa häpeämättömillä tunnustuksilla. Minun on vaikea kuunnella esimerkiksi Johann Sebastian Bachin Matteus passiota niin, etten kohta pillahda itkuun.
Klassinen musiikki stimuloi voimakkaasti aivojeni tunne-elämää sääteleviä alueita, eikä se ole aina pelkästään miellyttävä kokemus. Siksi musiikin kuuntelua on pitänyt säädellä, tai oikeammin sen kuuntelussa on ollut pitkiä taukoja.
Samasta syystä minun musiikkimakuni ja ymmärrykseni musiikin suhteen edustaa vankkaa muskaritasoa.
Sibelius-Akatemian piirissä toimivan Kamari 21 konsertti sunnuntaina Imatran Konserttihovissa oli upea kokemus. Istui salissa reunapaikalla pää kallellaan ja huulillani jostain hyvin syvältä kumpuava hymy, kun Mozartin musiikki ympäröi minut. Olin onnellinen, mikä ei ole kovin tavanomaista eikä ehkä edes sopivaa 61 vuoden kypsässä iässä.
Mozartin säveltämä kamarimusiikki on ilkamoivaa ja suloista. Meitä ihmisiä riivaavat ahdistavat asiat tulevat esiin ehkä enemmän joissakin hänen säveltämissää oopperoissa ja sinfonioissa.
Konserttihovin konsertti alkoi Sirkka-Liisa Kaakinen-Plichtin ja Lilli Maijalan tulkinnalla Mozartin duosta viululle ja alttoviululle (B-duuri KV 424). Kaksikon tekemää äänitettä ei löydy verkosta, mutta tältä tuo teos kuulostaa Laura Marzadorin ja Simonide Braconin esittämänä.
Toki tässä nirvanassakin persoonallisuuteni se osa, joka aina yrittää analysoida kaikkea näkemäänsä ja kokemaansa oli hereillä, vaikka sillä ei tällä kertaa ollut eikä ole oikein työkaluja musiikkiin liittyvien pähkinöiden rikkomiseen.
Mozartin duo viululle ja alttoviululle on konsertissa vuoropuhelua paisti soittajien ja yleisön myös soittajien välillä. Kaakinen-Plichtin, Maijalan, Réka Szilvayn, Riitaliisa Hakulisen ja Jussi Seppäsen muodostaman kvintetin jousikvintetossa (Jousikvintetto B-duuri, KV 174) vuoropuhelu muuttui jo rupatteluksi. (Tämä ääninäyte on Salzburgin Mozart viikoilta vuodelta 2001 Erich Hobarthin, Peter Matzkan, Siegfried Führlingerin, Thomas Rieblin ja Susanne Ehnin esittämänä.)
Konserttihovin konsertti huipentui Mozartin klarinettikvintettoon (Klarinettikvintetto A-duuri, KV 581). Kokoonpanossa Asko Heiskanen soitti basettiklarinettia, puupuhallinta, jolle Mozart vuonna 1789 kvintettonsa sävelsi.
Basettiklarinetin ääni oli korkeampi ja huilumaisempi kuin nykyaikaisen klarinetin. Mozartin klarinettikvintetto on tavattoman kaunis. Lisäväriä musiikille antoi jopa tällaiselle ummikolle se, että Kaakinen-Plich ja Réka Szilvay soittivat myös periodisoittimilla.
Olen molemmilla paikkakunnilla asuneena huomannut kantapään kautta, että Lappeenrannasta on paljon pitempi matka Imatralle kuin Imatralta oli aikoinaan Lappeenrantaan, vaikka tie on monin verroin parempi nyt kun reilut kymmenen vuotta sitten.
Harmittaa, että olen unohtanut niin moneksi vuodeksi Imatran Konserttihovin olemassaolon. Juha ja Oili Räisäsen omistama yksityinen, klassisen musiikin eittämiseen erikoistunut konserttisali on ainut laatuaan Suomessa ja harvinainen musiikin pyhättö todennäköisesti maailmanmitassakin.
Modernin tietotekniikan aikana konserttitaltioinneista voidaan ehostaa täydellisiä. Täydellinen saattaa kuitenkin kuulostaa ja tuntua jollakin tavalla kliiniseltä. Konsertissa on aina mukana se jokin inhimillinen piirre, joka vasta saa kaiken kuulostamaan ihan oikealta.
Kannattaa kokeilla edes joskus. Ensi sunnuntaina, 8. marraskuuta Imatran Konserttihovissa soittaa Olli Mustonen venäläisen Sergei Prokofjevin pianosonaatteja.