Koko Teatterin Pop Slut on mennyt loppuun myydyille katsomoille. Liput on suorastaan revitty tekijöiden käsistä, eikä se ole ihme. Viiden naisen esitys on oikea energiapommi, joka istutti ainakin minut TTT-klubin penkkiin niin fyysisesti kuin psyykkisesti. Esitys oli sekä outo että voimauttava, niin voimauttava, että tekisi mieli nähdä se uudestaan.
Ohjaaja Sara Mellerin itse kirjoittama Pop Slut laittaa suurennuslasin alle viihdeteollisuuden naiskuvan. Mistä tuo rockvideoiden pornahtava kuvasto oikein tulee ja mitä oikein on satoja miljoonia tälle koneistolle tienanneiden supertähtien traagisten elämäntarinoiden takana.
Käsiohjelmassa Meller kertoo törmänneensä aiheeseen Roomassa. Hän eksyi ystävineen yökerhoon, jossa oli menossa Pop Slutnaight –niminen teemailta. Meller jäi miettimään, miksi kaikki tämän päivän naisartistit oli liitetty saman lutkanimikkeen ale, jolla klubia myytiin.
Pop Slut tuo näyttämölle tämän rockvideoiden kuvaston. Meller haastaa tällä katsojan. Onko Pop Slut esityksenä feministien teko?
Täältä huru-ukko-osastolta käsin Mellerin esittämään haasteeseen on tietenkin vaikea, ellei mahdoton vastata. Pitäisi kai ensin yrittää keksiä edes jollakin tavalla säädyllinen vastus kysymykseen, miksi minä koin esityksen niin voimauttavana?
Tunnistan tämän vuosituhannen Pop-ikoneista ehkä Madonnan. Ehkä se johtuu siitä, että täti on syntynyt meikäläisen kanssa samalla vuosikymmenellä. Britney Spears on jo paljon etäisempi hahmo.
En todennäköisesti myöskään pysty erottamaan näiden naisartistien uusia megahittejä, tämän päivän akustista maailmaa ylipäätään tärvelevästä hissimusiikista. Muta tämä ei ole mikään sukupuolikysymys. Yhtä kuuro olen todennäköisesti myös miespuolisten megatähtien hiteille.
Eikä ymmärrykseni rockvideoiden suhteenkaan ole sen hääppöisempi. Minusta tanssijoiden ja artistin vaatetuksen jatkuva vähentäminen on ainoa uusi innovaatio, jota tekijät ovat keksineet sitten Michael Jacksonin päivien. Vogue on kaiketi jokin muotilehti, jota en todennäköisesti ole koskaan edes selannut.
Kaupallisen pornon estetiikka ei kuitenkaan perustu ensisijaisesti alastomuuteen, vaan suorastaan absurdille tasolle vietyyn liioitteluun. Jättirinnat ja penikset ajavat samaa asiaa kuin riikinkukon pyrstö tai vaippapaviaanin kirkkaan punaisena loistava takapuoli.
Tosin alastomuudestakin on jostain syystä tullut tällainen yliohjaava ärsyke ja samalla 1800-luvulla muodissa olleen hengenvaarallisen kureliivin kaltainen pakkopaita. Alastomuudesta pitää tehdä totaalista laihduttamalla ja riipimällä kaikki kehon karvat hiuksia lukuun ottamatta pois.
Henna-Riikka Taskisen Iina Kuustoselle, Annika Poijärvelle, Heidi Kirveelle, Kreetta Salmiselle ja Rosanna Kempille suunnittelemat esiintymispuvut ovat provosoivia ja Mari Vaalasrannan maskeeraukset peruukkeineen ja überpitkine tekoripsineen niin peittäviä, etten tunnistanut ketään näistä tutuista näyttelijöistä.
Hurjaa liioittelua käyttävät tehokeinona myös esityksen koreografit Markku Haussila ja Henri Sarajärvi. Samoin laulujen tulkinnat vedetään aina viimeiseen tappiin asti.
Mutta tuliko samalla todistettua, että naisartistien Pop-konsertit ja rockvideot ovat jo läpeensä pornon kuvaton läpitunkemia. Epäilen. Muovin maku puuttui. Jättikonsertin minimini Madonna ja vaikkapa Iina Kuustosen esityksessä tulkitsema Britney Spears voisivat hyvin olla kotoisin eri planeetoilta.
Melleri lopettaa esityksen kohtaukseen, jossa peruukit ja tekoripset riisutaan ja hurjat maskeeraukset pestään pois. Sen jälkeen esiintyjät käyvät kukin vuorollaan kertomassa omista peloistaan ja toiveistaan. Minulle jäi päällimmäiseksi esitetty toive, että sama ryhmä voisi vielä joskus toteuttaa Pop Slut kakkosen. Siinä se.
Naisen vartalolla ei kuitenkaan tässä maailmassa myydä vain Pop-taivaan tähtiä ja huonoa musiikkia, vaan kaikkea mahdollista naistenlehdistä lenkkimakkaraan. Tiedän isänä, että tässä fotoshopatusa maailmassa nuoren naisen ulkonäköpaineet voivat nousta katastrofaalisiin mittasuhteisiin.
Tästä lähtökohdasta löytyy kuin löytyykin myös minun vastaukseni Melleri kysymykseen. Kyllä Pop Slut on feministinen teko, josta ainakin minä ammensin voimaa kestää tätä yhä vähemmän ihmisen näköiseksi muuttunutta maailmaa.