Balladi paskasta parisuhteesta

Lauri on paska! on yhden miehen ja 13 naisen teatteria. Maija Hartikainen on yksi näytelmän 13 Heidistä. Laurin roolissa näyttelee ja tanssii Sami Sainio. Kuva Turun ylioppilasteatteri
Lauri on paska! on yhden miehen ja 13 naisen teatteria. Maija Hartikainen on yksi näytelmän 13 Heidistä. Laurin roolissa näyttelee ja tanssii Sami Sainio. Kuva Turun ylioppilasteatteri

Turun ylioppilasteatterin esityksessä kaikki elementit ovat kohdallaan. Näytelmä perustuu ohjaaja Heini Vahteran omaan käsikirjoitukseen, jossa aina ajankohtaista aihetta käsitellään todella kiinnostavalla tavalla. Esityksen toteutus on kekseliäs ja näyttelijäntyö esityksessä perustuu vahvaan fyysiseen läsnäoloon.

Esitys tempaa väkisinkin jopa tällaisen melkein kaiken jo nähneen vanhan kääkän mukaansa ihan täysillä. Lauri on paska! Sen me nyt tiedämme. Nimestään huolimatta turkulaisten esityksessä on esittämisen iloa ja raikkautta, johon oikeastaan vain teatterin harrastajat voivat parhaimmillaan päästä.

Aineistoa käsikirjoitusta varten Vahtera keräsi verkosta. Ylioppilasteatteri on ylläpitänyt verkossa blogia, johon parisuhteissaan pettyneet ovat tilittäneet anonyymisti kokemuksiaan ja tuntojaan.

Nämä tarinat ovat karua luettavaa. Parisuhteesta tulee niissä nuorelle naiselle loukku, josta on hyvin vaikea pyristellä pois. Haavat ovat olleet joissakin tositarinoissa niin syviä, että niitä on pitänyt hoitaa mielisairaalan suljetulla osastolla.

Taloudellinen hyväksikäyttö, tunnekylmyys, mustasukkaisuus ja pettäminen ovat aiheita, jotka toistuvat näissä kertomuksissa. Silti ihmisten blogiin kirjoittamat tarinat ovat kaikki myös hämmästyttävän erilaisia. Mitään epäonnistuneen parisuhteen kaavaa niistä on vaikea hahmottaa.

Näytelmän Lauri ja Helmi ovat lihaa ja verta, ihan oikeiden ihmisten oloisia roolihahmoja. Vahtera ei käsikirjoituksessaan psykologisoi tai teoretisoi. Jungit, Freudit ja kumppanit saavat pölyttyä kirjahyllyssä ihan rauhassa. Väestöliiton internetsivuilta mukaan otetut parisuhdeneuvot vain korostavat sitä tosiasiaa, että elävässä elämässä teoriat ja käytäntö ovat kaksi eri asiaa.

Vaikeinta Vahteralle ja koko työryhmälle on ilmiselvästi ollut kohdata se raju parisuhdeväkivalta, josta monet Lauri on paska -blogiin kirjoittaneet naiset kertovat.

Näytelmän Lauri on taiteellisuuteen taipuvainen nahjus, joka kiristää tiukan paikan tulleen Heidiään itsemurhauhkauksilla, mutta ei lyö. Näytelmän rajuin kuvaus parisuhdeväkivallasta on suora lainaus blogista. Se myös esitetään humoristiseen sävyyn, mikä ihan oikein alleviivaa sitä, miten vaikeasti ymmärrettävästä asiasta on kysymys.

Johtopäätökset ovat kuitenkin oikeita. Psyykkinen ja fyysinen väkivalta, seksuaaliset nöyryytykset ja hyväksikäyttö jättävät aina jälkensä. Ihmiselle tulee tunne, että hänet on uitettu paskassa, joka ei lähde pesemälläkään pois. Ei liene sattuma, että Turun ylioppilasteatterin uusin, tammikuun lopulla ensi-iltansa saava produktio on nimeltään Häpeä.

Lauri on paska! –näytelmän toteutus on hieno. Teatteri on leimallisesti yhteisön taidetta ja tässä esityksessä tämä kollektiivinen tekeminen ja kokeminen näyttää voimansa.

En todellakaan tiedä, miltä keskiajalta periytyvä laulutanssi näyttää, mutta voin kuvitella, että Turun ylioppilasteatterin esitys on kaikessa fyysisyydessään moderni tulkinta tästä perinteestä, balladi paskasta parisuhteesta. Merianna Luoman upea koreografia pitää esityksen dynaamisessa liikkeessä alusta loppuun.