Jessikan pentu

Kuopion kaupunginteatterin Ilkka Pentti näyttelee Jekku-terpiakoiraa, Annukka Blomberg Jessikaa ja Seija Pitkänen Jessikan äitiä, joka saa näytelmän alussa tehtävän näytellä Jessikan poikaa Ilvestä. Kuva Sami Tirkkonen
Kuopion kaupunginteatterin Ilkka Pentti näyttelee Jekku-terpiakoiraa, Annukka Blomberg Jessikaa ja Seija Pitkänen Jessikan äitiä, joka saa näytelmän alussa tehtävän näytellä Jessikan poikaa Ilvestä. Kuva Sami Tirkkonen

Ohjaaja-dramaturgi Leea Klemolan kirjoittamia ja ohjaamia näytelmiä pidetään omituisina ja sellaisia ne totta vieköön myös ovat.

Klemolaa me voimme kuitenkin syyttää vain tarkkanäköisyydestä. Klemolan jäljiltä sekä maailma että me ihmiset näytämme omituisilta, koska maailma jossa me elämme on outo ja me ihmiset todella kummallisia.

Jessikan pentu on jatkoa kulttimaineeseen nousseelle näytelmälle Jessika – vapaana syntynyt, jossa 14-vuotias Jessika potee kasvukipuja. Molemmat ovat biisejä, joihin myös teatterin harrastajien kannattaisi ehdottomasti tarttua.

Jessikan pentu on näytelmä paniikkihäiriöistä. Tampereen teatterikesän tiedotustilaisuudessa Klemola kertoi, että hän kirjoitti näytelmän sen jälkeen, kun oli itse kokenut ensimmäisen kerran paniikkihäiriön.

Jessikan pentu on siten hyvin henkilökohtainen näytelmä tekijälleen kuten kaikki muutkin Klemolan itse kirjoittamat ohjaamat tekstit Kokkolasta alkanutta massiivista arktista trilogiaa myöten.

Klemolan mukaan paniikkihäiriö muistuttaa meidän eläimellisestä menneisyydestämme Afrikan savanneilla.

Refleksiä, jota nyt kutsutaan lääketieteessä paniikkihäiriöksi tarvittiin silloin, kun piti juosta kovaa ja kiivetä korkealle nälkäisen leijonan kiriessä aivan kantapäillä. Eksistentiaalista ahdistusta saattoi tuolloin potea vasta, jos sattui selviämään voittajana näissä varhaisissa olympialaisissa.

Näytelmän Jessika kaipaa elämää, jossa tietokoneet ja älypuhelimet eivät varasta meidän aikaamme. Jo aikaisemmin Jessika on kokenut, että hän ei pysty kilpailemaan näytelmän alussa jo kotoa pois muuttaneen poikansa Ilveksen ajasta ja läsnäolosta tietokoneiden kanssa.

Vertaistukea Jessika saa yrityksessään palata takaisin luontoon ja luonnolliseen elämään terapiakoira Jekulta.

Klemolan ohjauksille ominaiseen ja riemastuttavaan tapaan Kuopion kaupunginteatterin Annukka Blomberg,  Seija Pitkänen, Pekka Kekäläinen ja Ilkka Pentti heittävät vapautuneesti aivan hervotonta läppää näyttämöllä. Blombergin näyttelemän Jessikan lisäksi paniikkihäiriöstä kärsii myös Pentin näyttelemä Jekku-koira, joka tuntee kalvavaa syyllisyyttä siitä, että on liian ihmismäinen ja liian vähän eläin.

Jekku-koiran syyllisyyteen kiteytyy varmaan myös Klemolan ajattelun kantava ydin. Me olemme eläimiä ja kannamme geeneissämme koko evoluutiohistoriaamme. Aivan samat vaistot ja tunteet ohjaavat meitä kuin pari miljoonaa vuotta sitten, jolloin vasta opettelimme hankaamaan kahta piikiveä vastakkain, eikä kukaan osannut ajatella, että tuota mainiota raaka-ainetta vielä joskus käytetään tulentekoakin vaativampien älyllisten ponnistelujen apuvälineissä.

Jessikan pentu on teatterikokemuksena vapauttavan hauska juttu. Klemola ei saarnaa tai idealisoi. Paluu johonkin romanttiseen metsäsuomalaisuuteen on mahdotonta jo sen takia, että metsässä on yleensä hemmetin tylsää.