Puhdistus

Nuoren Sofi Oksasen esikoisnäytelmä Puhdistus on hämmästyttävän, suorastaan hämmentävän kypsä ja eheä teos.
Oksasen terävä äly leikkaa kuin partaveitsi. Kansakuntien kokemat katastrofit ovat tuhansien, satojen tuhansien ja miljoonien yksilöiden tragedioita. Viron lähihistoriaan sijoitetulla tarinallaan Oksanen kertoo jotakin oleellista meistä ihmisistä yleensä.
Oksasen tekstissä riittää ulottuvuuksia. Myös hänen käyttämänsä symbolit ovat puhuttelevia. Oksasen näytelmässä on mukana todella paljon oikean klassikon aineksia.
Minua hämmästytti, miten hyvin Oksanen ymmärtää luomiensa roolihenkilöiden vaikuttimia. Ihmiset eivät ole lähtökohtaisesti hyviä tai palhoja. Poikkeuksellisissa olosuhteissa selviytyjät joutuvat turvautumaan myös oman vakaumuksensa vastaisiin keinoihin.
Näytelmän käsiohjelmassa Oksanen käyttää voimakkaan puheenvuoron raiskausta vastaan. Sodassa raiskausta käytetään yhä aseena ja se on varmasti yksi kauheimmista kidutuksen muodoista, mitä kuvitella saattaa. Raiskaus jättää uhriinsa pysyvät psyykkiset vammat, jotka voivat periytyä vielä kolmanteen ja neljänteenkin polveen.
Toisen maailmansodan vaiettuihin salaisuuksiin kuuluu se, että edetessään Keski-Eurooppaan ja Saksaan Puna-armeija käytti raiskausta aivan systemaattisesti valloitettujen maiden alistamiseen. Tappakaa ja raiskatkaa kuului sotapropagandan tekijöiden huuto tuolloin Neuvostoliitossa.
Nämä rikokset ihmisyyttä vastaan ovat yhä lähes käsittelemättä. Kansallisteatteri vieraili Puhdistuksen kanssa Tallinnassa lokakuussa ja siellä Eestin Draamateaterin johtajat Priit Pedajas ja Rein Oja myönsivät, että näytelmän tapahtumista on Virossa vielä niin monta totuutta, ettei kyseistä näytelmää vielä voi kirjoittaa siellä.
Oksasen näytelmä on tavallaan psykologinen trilleri, jonka juoni paljastetaan yleisölle vähitellen. Se on kuin sipuli, jota kuoriessa itkettää yhä enemmän ja enemmän. Tarinan juonta ei siksi ole syytä tässä kertoa.
En tiedä, miten paljon Oksasen tekstiä on pitänyt sovittaa näyttämölle, mutta lopputulos on joka tapauksessa aivan erinomainen. Ohjaaja Mika Myllyaho saa kahdella eri aikatasolla liikkuvan tarinan elämään näyttämöllä.
Vanha rouva Tea Ista vangitsee katsojan mielenkiinnon jo pelkällä läsnäolollaan. Myös muut roolisuoritukset ovat enemmän kuin hyviä.
Tavallaan Oksasen kirjoittama tarina on kuitenkin niin vahva, että se jättää jopa näyttelijät varjoonsa. Hän ottaa näytelmässään voimakkaasti kantaa esimerkiksi kaikkialla rehottavaa seksiteollisuutta vastaan.
Pornosta tulee näytelmässä symboli sille moraaliselle rappiolle, johon 70 vuotta kestänyt neuvostovalta johti. Mutta onko alistavan katseen hirmuvalta kadonnut maailmasta mihinkään? Onko meillä oikeutta tuntea moraalista ja eettistä ylenkatsetta niitä kohtaan, joiden on ollut pakkoa selviytyä täysin mahdottomissa olosuhteissa?
Hyviä kysymyksiä riittää.
Kustantajan mukaan Oksasen Stalinin lehmät on vahvasti feministien esikoisromaani. Kirjan nimi on tarttunut jo aikaisemmin mieleen. Nyt aion myös hankkia kirjan käsiini ja lukea sen.
Ainakin Puhdistus on nuoren ihmisen esikoisnäytelmäksi aivan uskomaton saavutus.