Ei kurjuutta kummempaa

Suvi-Sisko Villanen, Anne Suomalainen ja Antti Riikonen näyttelevät Kotalan suvun klaania. Kuva Ilpo Ilves
Suvi-Sisko Villanen, Anne Suomalainen ja Antti Riikonen näyttelevät Kotalan suvun klaania. Kuva Ilpo Ilves

Imatralaisen Irti-teatterin Lämminverisissä on esillä kaikki tämän jo 20 vuotta toimineen harrastajateatterin vahvuudet. Kokemus on antanut ryhmä jäsenille esiintymisvarmuutta, puhetekniikkaa on harjoiteltu säännöllisesti ja jokainen on opiskellut omat vuorosanansa pieteetillä.

Kaiken tietenkin kruunaa se lämmin yhteishenki, joka välittyy esityksestä myös katsomoon. Tätä yhteisöllisyyttä ja sen arvoa korostaa myös Petteri Värtö esityksestä Etelä-Saimaaseen kirjoittamassaan kritiikissä.

Ohjaaja-dramaturgi Sirkku Peltolan näytelmä on kuitenkin harrastajille kova pähkinä purtavaksi.  Peltolan teksti on parhaimmillaan terävää ja tarkkanäköistä yhteiskuntasatiiria. Näytelmä on tragikomedia, joka tyylilajina pistää sekä ohjaajan että näyttelijät tiukan paikan eteen.

Toimintansa 20-vuotisjuhlaa viettävän Irti-teatterin tekijöitä ei voi ainakaan syyttää rohkeuden puutteesta. Peltolan vuonna 2004 kantaesitetystä Suomen hevosesta alkanut trilogia Kotalan klaanin vaiheista hyvinvointivaltion raunioilla on tarkkanäköisyydessään ajankohtaisempi nyt kuin koskaan.

Ahkera harjoittelu on tuottanut juhlanäytelmässä yllättävän tuloksen. Näyttelijöiden keskinäinen vuorovaikutus jäi torstain esityksessä kovin laimeaksi. Urheilutermein hyvistä yksilösuorituksista ei syntynyt täydellistä joukkuetta.

Kokeneella ja monessa liemessä keitetyllä Jorma Piispasella on ollut ohjaajana ilmiselviä vaikeuksia kohtausten ajoituksen kanssa. Monet kohtaukset tahtoivat uupua viimeistään kalkkiviivoilla suuren tekstimassan painon alla. Vuorosanoista tuli usein pitkiä ja antaumuksella esitettyjä monologeja.

Kokonaisen auton tuominen näyttämölle on ollut teatterin tekijöiltä tekninen taidonnäyte. Oranssinväriseksi maalattu Lada 1200 on saatu kuljetettua ahtaisiin tiloihin vain palasina ja auto on koottu näyttämöllä uudestaan.

Autosta tulee näyttämöllä kuitenkin helposti hirviö, joka sotekee ohjaajan tahtipuikon omiin vanteisiinsa. Se ottaa koko teatteritilan haltuunsa ja määrää myös sen, miten näyttämöllä liikutaan.

Tällä kertaa asian vatvomin voi tuntua saivartelulta. Minusta Irti-teatterin tekijät kuitenkin onnistuivat huomattavasti paremmin trilogian toisen osan (Yksiöön en Äitee ota) toteutuksessa, vaikka se on tyylilajiltaan ja sisällöltään aivan yhtä vaativa biisi kuin Lämminverisetkin.

Kakkososassa Jukka ”Rippe” Riikonen loisti irakilaissyntyisenä maahanmuuttajana, Hamed Sahelina. Lämminverisessä Riikonen esittää samaa roolihenkilöä ja myös taidot ovat tallella. Jos tai pikemminkin kun menette katsomaan Irti-teatterin esitystä, seuratkaa, miten hienosti Rippe menee mukaan kohtauksiin ja ottaa kontaktia paitsi yleisöön myös kanssanäyttelijöihinsä.

No toisaalta ei autoilu näyttämöllä onnistu tavallisesti yhtään paremmin teatterin ammattilaisiltakaan. Muista vielä hyvin esimerkiksi Oulun kaupunginteatterin Joni Skiftesvikin tekstistä tekemän Katsastuksen. Teatterikokemuksena se sai minut ajattelemaan pidätetyn raivon vallassa, että hokemassa mieluummin ilman kuin Hilman on edelleen vinha perä.

Autot ja muut tekniset vempeleet ovat tietenkin jippoja, joilla ammattiteatterin puolella yritetään houkutella teatteriin noin lähtökohtaisesti nyreästi suhtautuvia miehiä katsomoon.

Toki autolla ja kesken jääneellä moottoritien sillalla, jonka alla Kotalan perhe asuu, on tietenkin Peltolan tekstissä suuri symboliarvo. Molemmat ovat mammutin luita, jotka pistävät vielä esiin teolliseen kulttuuriin perustuneen hyvinvointiyhteiskunnan raunioista.

Jo alussa tuli kiitettyä Piispasta ja kumppaneita rohkeasta näytelmän valinnasta. Satiiri ei oikein uppoa eteläkarjalaiseen teatteriyleisöön. Kurjuuta kummempaa saa olla näyttämöllä vain jatkuvan laulunlurituksen säestyksellä.

Toisaalta Piispanen on sovittanut Peltosen tekstiä ehkä vähän liinakin tunnollisesti ja alkuperäistekstiä kunnioittaen harrastajateatterin tarpeisiin.  Hieman rohkeampi sovitus olisi ehkä ollut paikallaan.