Belarus Free Theatren Burning Doors –esityksessä pakottava sanomisen tarve söi osan huikean fyysisen esittämisen tehoista. Siitä huolimatta esitys tuntui luissa ja ytimissä asti. Pelkuruus on kaikista ihmisen kuolemansynneistä pahin.
Valko-Venäjän vapaan teatterin Burning Doors päättyi Tampereen Teatterikesässä sitaattiin Mihail Bulgakovin romaanista ”Saatana saapuu Moskovaan”. Loputtoman pitkään yksinäisyyteen tekojensa takia tuomittu Pontius Pilatus tilittää Ješua Ha-Notsrille (kirjan Jeesus-hahmo) tekojaan.
”Suurin kaikista synneistä on pelkuruus”, Pilatus sanoo.
Vavahduttavinta esityksessä oli kuitenkin tajuta, miten yksin ovat myös ne, joilla on rohkeutta avata suunsa ja vastustaa Putinin Venäjän nomenklatuuran harjoittamaa sortoa vastaan.
Tuomiot rohkeudesta ovat olleet hyvin konkreettisia ja valtavan pitkiä. Ukrainalainen elokuvaohjaaja Oleg Sentsov kärsii parhaillaan Venäjällä 20 vuoden leirituomiota, johon hänet tuomittiin kaksi vuotta sitten poliittisessa näytösoikeudenkäynnissä. Hänen maamiehensä, aktivisti Oleksandr Koltšenko sai samassa oikeudenkäynnissä kymmenen vuoden tuomion.
Performanssitaiteilija Maria Alyokhina sai Pussy Riot Punk Rock –yhtyeen jäsenenä kahden vuoden vankilatuomion Moskovan Kristus Vapahtajan katedraalissa vuonna 2012 toteutetusta performanssista. Alyokhina on yksi Burning Doors –näytelmän esiintyjistä.
Toinen näytelmän hahmoista elävästä elämästä on performanssitaiteilija Pjotr Pavlenski, joka protestoi muun muassa Pussy Riot ryhmän rangaistuksia vastaan neulomalla suunsa kiinni. Pavlenski on tosin mukana esityksessä vain hänen töistään otetuissa, näyttämölle heijastetuissa kuvissa.
Tolkun ihmiset vastaavat Venäjällä tähän haasteeseen välinpitämättömyydellä. Gallupien mukaan presidentti Vladimir Putin nauttii edelleen jopa 80 prosentin kannatusta tavallisten kansalaisten keskuudessa.
Mutta ei välinpitämättömyys ole vain Valko-Venäjän diktatuurissa tai Venäjän näennäisdemokratiassa elävien ihmisten helmasynti. Myös me demokraattisissa länsimaissa elävät ihmiset kieltäydymme itsepäisesti ajattelemasta nopeasti etenevän ilmastomuutoksen taloudellisia ja poliittisia seurauksia. Halumme pitää vielä ainakin hetken kiinni turvallisuuden illuusiosta ja pistämme siksi pään hiekkaan tai kiellämme yksinkertaisesti todellisuuden kokonaan.
Nicolai Khalezin ja Natalia Kaliadan ohjaama Burning Doors oli huikean fyysistä teatteria. Kohtaukset ovat toinen toistaan upeampia. Esityksen tehoja söi kuitenkin valitun tyylilajin ja polttavan sanomisen tarpeen ristiriita. Koska kovin harva meistä Teatterikesän normikatsojista osaa venäjää ja tuskin kukaan valkovenäjää, tekstitettyä luettavaa oli kovin paljon. Tätä ristiriitaa myös tekijät pahoittelivat esityksen aikana.
Esityksen vankila ja kidutuskohtaukset olivat suorastaan piinaavaa katsottavaa. Kuvatessaan Venäjällä valtaa käyttävän virkamieseliitin toimia, esitys muuttui huikeaksi satiiriksi. Näissä kohtauksissa nomenklatuuran jäsenet varastivat veljellisessä yhteisymmärryksessä yhteistä omaisuutta ja jakoivat vankilatuomioita arvostelijoilleen.
Valtion valta perustuu viimekädessä väkivaltaan. Itsenäisen valtion tunnistaa juuri siitä, että sillä on tämän valtaa ylläpitävän väkivallan monopoli omalla alueella. Venäjällä tätä hallitsijan väkivaltaa edustaa ehkä alastomimmillaan OMON-joukkojen mellakkapoliisit, joihin viitattiin näytelmässä todella hienosti ajatellussa ja toteutetussa kohtauksessa.
Mutta ei Venäjällä tarkkailla ja rangaista vain opposition edustajia ja rahvasta. Kaiken kattava valvonta ulottuu myös eliitin jäseniin. Tähän viitataan satiirisen hauskassa vessakohtauksessa, jossa kansaa ryöstävät nomenklatuuran edustajat harjoittavat toisinajattelua. Vessakohtausta seurasi välinäytös, jossa todistetiin, että aivan kaikki paperit tarkastetaan.
Tekijät mainitsivat näytelmässä nimeltä ranskalaisen filosofin Michael Foucaultin, eikä syyttä. Putinin Venäjä muistuttaa varmaan monessa suhteessa modernia vankilaa, jossa järjestelmän vankeja tarkkaillaan alati ja tarpeen tullen rangaistaan.
Tosin digitaalinen vallankumous ja tietoverkot ovat tehneet pikkuhiljaa koko maailmasta peili-ikkunaala varustetun sellin, jossa tarkkailu käy vaivattomasti. Länsimaissa psyykkisiä lynkkaustuomioita jakaa toistaiseksi lähinnä vain sosiaalinen media, mutta aika moni on myös ehtinyt menettää opiskelu- tai työpaikkansa sopimattoman vitsin tai väärinajattelun takia.
Tyylilajeista satiiri ja sarkasmi ovat joutuneet tämän uudenlaisen tarkkailuyhteiskunnan ensimmäisten uhrien joukkoon. Kafkamaisesta byrokraattisesta typeryydestä on tullut koko kansan yhteinen asia.
Fjodor Dostojevski on Belarus Free Theatren tekijöille yhä jonkinlainen kotijumala. Dostojevskin kirjojen humanismia ei kukaan varmaan kiellä, mutta yhtä totta on myös se, että hän oli oman aikansa lapsi, isovenäläinen nationalisti ja juutalaisten vihaaja, jonka mielestä venäläiset olivat jumalan valittu kansa.
Ajatus jostain kansasta jumalan valittuna on tietysti läpeensä ällöttävä. Venäläisten naapurit ukrainalaisista ja puolalaisista baltteihin ovat viime vuosisatoina saaneet myös tuntea nahoissaan tällaisen ajattelun seuraukset.
Dostojevskin maamiehen, kirjailija Vladimir Nabokovin luonnehdinta tästä kirjallisuuden ikonista oli aikoinaan tyly: ”Elämää suurempi kolmannen luokan kirjailija.”
Belarus Free Theatre: Burning Doors
Ohjaus ja käsikirjoitus: Nicolai Khalezin
Ohjausyhteistyö: Natalia Kaliada
Koreografi ja harjoitusohjaajat: Bridget Fiske, Maria Alyokhina ja Maryia Sazonava
Esiintyjät, tekstin ja teoksen suunnitteluyhteistyö: Maria Alyokhina, Pavel Haradnitski, Kiryl Kanstantsinau, Siarhei Kvachonak, Maryia Sazonava, Stanislava Shablinskaya, Andrei Urazau ja Maryna Yurevich
Näyttelijävalmennus ja avustava harjoitusohjaus: Maryna Yurevich
Lavastus: Nicolai Khalezin
Valo- ja videosuunnittelu: Joshua Pharo
Rumpumusiikki: Alexander Lyulakin (Boombox)
Äänisuunnittelu ja muu musiikki: Richard Hammarton
Yhteistyössä: ArtReach as part of Journeys Festival International, Melbourne Arts Centre, Falmouth University’s Academy of Music ja Theatre Arts